Onnistuminen ei vaadi suorittamista

Onnistuminen ei vaadi suorittamista

Onnistuminen ei vaadi suorittamista

Loka-marraskuuta leimaa niin kisakautensa päättäneiden fitness-kilpailijoiden kuin alkusyksystä kuntoliikunnan tai elämäntaparemontoinnin parissa kunnostautuneiden kohdalla usein jonkinmoinen hidastumisen kausi motivaation saralla. Kovien ja kuluttavien tavoitteiden jälkeen keho ja mieli huutaa osakseen pehmeämpää ja hyväksyvämpää otetta. Tällaiset tarpeet jäävät kuitenkin monella lannistumisen, väsymyksen ja epäonnistumisen tunteiden pyörittämän ajatushyrrän kieputukseen. Ajatellaan, että ehkä juuri minusta ei sittenkään ole tavoitteideni mittaiseksi, kun tulos ei vastaa asetettuja mielikuvia.  Syksyn pimeyskin ottaa ja syö energiaa, jolla alkusyksystä uhmaten lähdettiin suorittamaan korkeita kilpailusijoituksia, parempia liikuntasuorituksia tai kelpoisempia vaakalukemia. Ja nimenomaan suorittamaan.  Monikin näet mittaa tavoitteensa toteuttamista asteikolla hyväksytty-hylätty ilman joustoa mahdollistavia väliarvoja. Tällaisella asteikolla joko onnistutaan tai epäonnistutaan, riittävän hyvä ei siis ole lähellekään tarpeeksi.

Kovaa kieppuvan negatiivisten tunteiden ajatushyrrän pysäyttämiseen riittää kuitenkin vain yksi pehmeä oivallus: onnistuminen ei vaadi suorittamista. Hyväksyvä suhtautuminen omia tavoitteita kohden johtaa toivottuun lopputulokseen yhtä todennäköisesti – ellei todennäköisemminkin – kuin kovat otteet. Pehmeämpi lähestymistapa omiin tavoitteisiin kun kulminoituu usein sisäisen motivaation ruokkimiseen. Menetelmät, joissa tavoitetta kiritään keppi ja porkkana kannustimina taas pohjaavat enemmän ulkoisen motivaation hyödyntämiseen, jolloin tuloksen merkityskin usein hälvenee kepin tai porkkanan kadottua näköpiiristä.

Sisäisen motivaation syntymisen ja ylläpysymisen kannalta pidetään erityisen tärkeänä kolmea kulmakiveä. Nämä ovat kokemus autonomiasta (ts. itsemääräämisoikeudesta), pätevyydestä ja yhteenkuuluvuudesta. Viime aikoina olen saanut muistutuksen näiden kolmen  kulmakiven voimasta käytännössä kouluttaessani parikuista koiranpentuani. Tapakasvatus tuottaa nopeasti tulosta silloin, kun oppiminen tapahtuu positiivisen vahvistamisen kautta, jolloin pentua palkitaan oikea-aikaisesti halutusta toiminnasta, kun taas ei haluttu toiminta jätetään huomiotta. Tällaisessa tapakasvatuksessa korostuvat kaikki ylläluetellut kulmakivet: omistajan ja pennun side voimistuu ja pennun kokemus autonomiasta ja omasta pätevyydestä vahvistuu, kun virheistä ei rangaista.

Ihan yhtälailla kuka tahansa meistä – niin kilpaurheilija, kuntoliikkuja kuin elämäntaparemontoijakin – voi suorittaa omaa tapakasvatustaan kohti pehmeämpää suhdetta suoriutumiseen ja tavoitteidensa saavuttamiseen samoin menetelmin. Mitä tapahtuisikaan motivaatiollesi, jos kasvattaisit ja kouluttaisit sisäistä liikkujaasi kuten pientä pentua? Tarjoten mahdollisuuksia, kannustaen ja sallien myös epäonnistuneet yritykset osana kulkemaasi matkaa? Loppujen lopuksi saavutetut tavoitteet kun ovat lukemattomien riittävän hyvien suoritusten summa, jonka kerryttäminen mahdollistuu vain, kun motivaatio on oikeanlaatuista ja itse tekeminen nähdään lopputulosta palkitsevampana.

Teksti: Linda Elo
Kuvat: Petri Mast

print

Previous post
Rautaa raudannostajille
Next post
Henriikka Klemetin olkapäätreeni

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Back
SHARE

Onnistuminen ei vaadi suorittamista