Kehonhuollon uudet tuulet – Lumi Yoga Wheel -joogapyörä

Kehonhuollon uudet tuulet – Lumi Yoga Wheel -joogapyörä

Kehonhuollon uudet tuulet – joogapyörä

Jokainen meistä lienee kuullut kehonhuollon tärkeydestä, mutta silti monet jättävät sen väliin. Yhtenä syynä saattaa olla termin epäselvyys: mitä se kehonhuolto oikein on.  Venyttelyn ja palauttavan liikunnan lisäksi kehonhuollosta puhuttaessa viitataan usein myös lepoon ja oikeanlaiseen ravintoon. Liikunnallisen kehonhuollon voi karkeasti jakaa kahteen luokkaan, aktiiviseen ja passiiviseen. Aktiivisella kehonhuollolla viitataan itse suoritettaviin asioihin, kuten venyttelyyn ja kevyeen, palauttavaan liikkumiseen, passiivisella puolestaan tarkoitetaan esimerkiksi hierontaa tai vaikkapa fysioterapeutin kanssa tehtäviä venytyksiä.

Kehonhuollossa venyttely on tärkeää paitsi paljon liikuntaa harrastaville myös vähemmän liikkuville. Venyttely auttaa lihaksia palautumaan rasituksesta, lisää niiden kimmoisuutta ja parantaa nivelten liikkuvuutta. Miksi venyttely sitten niin usein jätetään väliin? Usein kuulee sanottavan, että venyttely on tylsää ja aikaa vievää, se koetaan pakkopullaksi tai sen tehoa epäillään. Tehokkaan venyttelyn hyödyt ovat kuitenkin selkeät: lihaskireys vähenee, vartalon asento korjaantuu ja mahdolliset lihaskireydestä johtuvat virheasennot treeneissä korjaantuvat, jolloin lihas on myös vastaanottavaisempi treenille.

 

 

SUOMALAISTA SUUNNITTELUA KEHONHUOLLON SARALLA

Maaliskuussa 2016 lanseerattiin Suomessa Pohjoismaiden ensimmäinen kokonaisvaltaiseen kehonhuoltoon suunnattu joogapyörä, Lumi Yoga Wheel. LYWin avulla voidaan paitsi venytellä myös harjoittaa tasapainoa ja lihaskuntoa.

Joogapyörän avulla venyttely sopii kaikille liikuntataustaan katsomatta. Monet istumatyötä tekevät kärsivät hartiajumeista, huonosta ryhdistä ja eteenpäin työntyvistä hartioista. Istumatyön haitoista onkin puhuttu paljon viime aikoina ja esimerkiksi UKK-instituutti ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat julkaisseet artikkeleita aiheesta. Istumisesta johtuvat ryhtivirheet aiheuttavat sekä lihaskireyttä että lihasheikkoutta. Joogapyörän avulla voidaan helpottaa monia paljosta istumisesta johtuvia vaivoja. Hartioiden, selän ja rintarangan alueelle kohdistuvat avaavat venytykset palauttavat selän luonnollista kaarta ja rentouttavat rintalihaksia. Usein juuri kireät rintalihakset ovat syynä hartioiden työntymiseen eteenpäin.

 

MONIPUOLISEEN HUOLTAMISEEN MYÖS PALJON LIIKKUVILLE

 

Paljon liikuntaa harrastavat voivat huoltaa kehoaan joogapyörän avulla monin eri tavoin. Kaikille suurille lihasryhmille löytyy useita erilaisia venytyksiä, joiden avulla lihaksiin saadaan kaivattua rentoutta ja palautuminenkin on nopeampaa. Monet joogapyörällä tehtävät venytykset ja liikkeet ovat nk. yhdistelmäliikkeitä, joiden avulla voidaan esimerkiksi vahvistaa keskivartalon lihaksia ja kehittää tasapainoa samanaikaisesti. Yhdistelmäliikkeet ovat tehokkaita ja lyhentävät kehonhuoltorutiiniin tarvittavaa aikaa.

Kehonhuoltomuotona joogapyöräharjoittelu on turvallista ja miellyttävää. Lähes kaikki liikkeet tehdään lattialla istuen ja omaa kehoa kuunnellen. Taaksepäin taivutukset onnistuvat vasta-alkajaltakin, sillä joogapyörä tukee selkää koko matkalta venytyksen aikana. Ohjeita ja videoita erilaisiin venytyksiin löytyy esimerkiksi Lumi Yoga Wheelin nettisivulta. Jokaisen LYW-pyörän mukana myös toimitetaan ohjeet muutamaan perusliikkeeseen.

Löydät Lumi Yoga Wheelin sivuille tästä.

 

Teksti, Emilia Norlamo
Kuva, Sami Jaamala

Kuvassa Lumi Yoga Wheelsin toinen perustaja Hanna Hertell.

print

Previous post
Yhdessä treenaaminen - toiselle motivaatio, toiselle häiriö
Next post
4 syytä syödä aamupalaa - 2 herkullista reseptiä!

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Back
SHARE

Kehonhuollon uudet tuulet – Lumi Yoga Wheel -joogapyörä